Title: Riven
Location: Semafori
Description: Rivenin keikka Semaforissa, Tampereen rautatieaseman yläkerrassa. Ilmainen K18
Start Time: 22:00
Date: 2009-10-14
End Time: 23:00
Riven on viisijäseninen rock-yhtye Tampereelta, joka soittaa menevää ja melodista rockia rautaisella otteella. Kukin jäsenistä on tehnyt tahoillaan musiikkia jo reilusti yli kymmenen vuoden ajan, joten kokemusta ryhmästä löytyy. Sävellyksistä ja sanoituksista vastaava Christer perusti Rivenin Eetun kanssa vuonna 2007.
Riven julkaisi debyytti EP:nsä ”Escape” vuonna 2008. Upean vastaanoton saanut yhtye joutui kuitenkin hiljentämään hetkeksi vauhtiaan, koska silloinen laulaja ja rumpali joutuivat muiden velvotteiden vuoksi yllättäen jättämään kokoonpanon.
Vuotta myöhemmin Riven tekee paluun entistä vahvempana. Solistin roolissa äänijänteitään revittelee nykyään Aki ja rumpujen taakse on tiensä löytänyt Henri. Molemmat uudet jäsenet ovat kokeneita muusikoita ja he tuovat mukanaan paljon uutta särmää yhtyeen äänimaisemaan.
Nyt julkaistava ”The Wait” -EP tarjoilee 4 uutta kappaletta, jotka tarttuvat mieleen kuin purukumi tukkaan. Levyn nimi heijastelee alun vaikeuksien tuottaman pitkän odotuksen päättymistä ja uuden luvun alkua yhtyeen historiassa. Riven on viimein saanut hitsattua viimeisetkin vuotavat liitoksensa kiinni ja se on valmis siirtymään pellolta moottoritielle.
Nyt käännetään nupit kaakkoon ja annetaan sorvin laulaa!

